Miten hyödyn työnantajana?
Yli 5000 vaikuttajan verkosto pelkästään Suomessa
Nuorkauppakamariin kuuluu noin 2000 aktiivista jäsentä. Heidän lisäkseen verkostossamme on mukana aikanaan nuorkauppakamariuralla vaikuttaneita senaattoreita sekä kunniajäseniä. Tämä joukko muodostaa noin 5000 aktiivisen suomalaisen verkoston. Kokoonnumme neljä kertaa vuodessa alueellisissa ja kansallisissa kokouksissa. Mukana on vaikuttajia yhteiskunnan eri osa-alueilta.
Nuorkauppakamari kouluttaa
Learning by doing - teemme yhdessä erilaisia projekteja ja kehitämme niiden kautta johtamisosaamistamme käytännössä. Onkin sanottu, että nuorkauppakamari on armeijan veroinen johtajuuskouluttaja. Lisäksi kehitämme kouluttaja- ja viestintätaitojamme erilaisten koulutusten sekä jokapäiväisen kamaritoiminnan kautta.
Näkyvyyttä yrityksillesi
Projekteja ja tapahtumia tekevät jäsenemme. He tiedottavat, esiintyvät lehdistössä ja tulevat tutuiksi kamaritoiminnan kautta. Samalla he toimivat yrityksesi käyntikorttina ja kertovat työstään kaikkialla, missä kulkevat. Nuorkauppakamari on aktiivisten ja liikkuvien ihmisten muodostama järjestö, jonka näkyvyys on positiivista.
Ja kaikki tämä tapahtuu vapaa-ajalla
Nuorkauppakamaritoiminta on hyödyllinen harrastus. Kehitämme ammatillisia taitoja ja tapaamme uusia ihmisiä työajan ulkopuolella.
Tulemme mielellämme kertomaan toiminnastamme työpaikallesi.
Ota yhteyttä: Puheenjohtaja Anne Savukoski, pres@jckalajokilaakso.fi, 050 3838 649