Kehitä taitojasi projekteissa aina käytännön tekemisestä johtamiseen
Kaiken projektitoiminnan taustalla on aina jäsenistön johtamis- ja projektitaitojen kehittäminen. Yhdessä tekemisen riemu, verkostoituminen ja elämän ikuiset kontaktit ovat tuloksena paitsi projekti- myös muusta toiminnastamme. Meillä teet samaa virkaa tai tehtävää vain kerran. Sen jälkeen on aina uusien tekijöiden vuoro. Näin varmistamme, että kaikilla on mahdolllisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen.
Sun Pampas
Kalajokilaakson nuorkauppakamarin tärkein projekti on Sun Pampas. Sun Pampas on kesätapahtuma, joka järjestetään vuosittain Ylivieskassa. Tapahtumalla on pitkät 20 vuoden taakse ulottuvat perinteet. Kalajokilaakson nuorkauppakamari järjestää tapahtuman vuonna 2010 ensimmäistä kertaa. Projektiryhmän työskentely alkaa jo lähes vuosi ennen tapahtumahetkeä.
Sun Pampas ei ole kamarille pelkkä talkootapahtuma, vaan se on vuoden tärkein oppimisprojekti. Projektin aikana niin projektipäällikkö kuin tiiminvetäjätkin pääsevät kehittämään omia johtamis- ja projektinhallintataitojaan valmiina siirtämään ne uusille tekijöille seuraavana vuonna.
Joulupuu
Toteutamme alueella myös Joulupuu-projektia yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa. Joulupuun tarkoituksena on auttaa vähävaraisia lapsiperheitä näin joulun alla ja tuoda jouluniloa pieniin sydämiin. Nuorkauppakamarilaiset ympäri Suomen keräävät lahjoja nimen omaan lapsille jaettavaksi. Projekti on erittäin palkitseva ja tuo joulumielen sekä kerääjille, että lahjoittajille.